Ensimmäisen kirjoitukseni taustalla on siis tietotekniikan kurssilla annettu tehtävä. Inspiraationi on tällä haavaa retkellä jossakin sangen myyttisessä paikassa, joten kertoilen tässä vaikkapa tämän päivän tulevista ja menneistä tapahtumista. Pyrin välttämään sellaisia yksityiskohtia kuten "mitä söin tänään", pääsemme molemmat helpomalla ja ketään ei kiinnosta kuitenkaan.
    Siispä tästä päivästä: heräsin tuossa palttiarallaa seitsemän pintaan, koska kahdeksan jälkeen alkaisi tietotekniikan kurssi. Nouseminen meinasi tuottaa hieman vaikeuksia, sillä lauantai-ilta venähti aamun puolelle rilluttelun merkeissä. Laihan kahvin (porot loppuivat kesken) jälkeen lähdin kuitenkin reippaasti sinkuttamaan kohti yliopistoa.
   Kahdeksan jälkeen siis tietotekniikkaa! Tutustuimme videoneuvottelun saloihin, jonka jälkeen siirryimme blogien maailmaan. Vihaisten ihmisten kirjoittamaa ongelmien täyttämää rallatusta riitti yllin kyllin. Onneksi joukossa oli myös varsin laadukkaita tarinoita. Tutustumisen jälkeen aloin kirjoittaa omaa blogiani, joka on siis ensimmäinen laatuaan. Olen pahoillani että olet eksynyt tätä lukemaan.
   Kello revittelee pariakymmentä minuuttia vaille yhtätoista. Tämän jaarituksen jälkeen suunnistan yliopiston kuntosalille pumppaamaan päivän treenit. Sali on melko pieni ja haiseva, mutta ilmainen. Perusreenin siellä pystyy kuitenkin tekemään, vieläpä varsin oivasti.
    Puolikuolleena ankarasta rääkistä painun kirjastolle kertaamaan tenttiin. Kyseessä on ensimmäinen tenttini yliopistossa, aika jännittävää! Laskeskelin tuossa ojalan laskuopilla kertausaikaa jäävän ainakin pari tuntia. Muistiinpanoja tehdessä aika todennäköisesti etenee kuin etana tervassa, ja nukahtamisen vaara on ilmeinen.
    Tentin jälkeen lähden polkemaan kotia kohti, todennäköisesti keskivaikeassa masennustilassa. Kaupassakin pitää käydä jotain apetta hamstraamassa. Kotiin päästyäni ajattelin vetää lonkkaa loppupäivän. Tiistaiaamuna bussilla Iisalmeen vanhempia tapaamaan. Että tällainen tapaus tällä kertaa.